Sisulla stagelle

html:
BBcode:

Eye X

Kuopio, perustettu 2005 Genre:

Bändi soittaa melodista hevyrockia koukuttavilla käänteillä ja mausteilla. Bändi on perustettu 2005 kuopiossa. Alkuperäis jäseninä toimivat Antti, Jani ja Sami. Melko alussa Pekka liittyi bändiin soittamaan koskettimia. Jo alussa päätimme tehdä musiikkia soittamalla ja fiiliksellä, pitää hauskaa! Bändi teki demon Promo X I 2007 vuoden alussa. Tuolloin bändissä vaikuttivat laulussa Heno ja bassossa Sami. Tiet erkanivat kuitenkin jo vuoden 2007 lopulla Henon poistuttua kuvioista. 2008 meni etsiessä laulajaa ja treenaillessa sekä biisien teossa. Niitä syntyikin sitten läjäpäin. 2008 loppupuolella rupesimme ideoimaan seuraavaa demoa ja saimme lauluun kaivattua vahvistusta, kun Ana tuli remmiin mukaan. Viimeisin demo Promo X II nauhoitettiinkin sitten omassa studiossamme maraskuun 08 - huhtikuun 09 välillä, aina aikataulujen sen salliessa. Demon äänitti ja miksaili jo entuudestaan Promo X :ltä tuttu Janne Rissanen ( Verjnuarmu ) ja masteroi Janne Tolsa ( Tarot ). Kuitenkin Samin lähdettyä takaisin pohjoiseen tavellla 08, totesimme että on parempi välimatkan takia, että hankimme uuden basistin. Niinpä kevät 09 menikin etsiessä sopivaa yksilöä. Ja se sopiva löytyykin kevään lopulla, kun Rami astui studiomme ovesta sisään. Tällä hetkellä treenaamme biisejä ja nauhoitamme raakapohjia jo tulevaa Promo X III silmällä pitäen, aina ajan sen salliessa.

(0 ääntä)

Kuuntele bändin musiikkia: