Sisulla stagelle

html:
BBcode:

Ruinside

Tampere, perustettu 2005 Genre:

Ruinside on tehnyt viisivuotisella taipaleellaan neljä äänitettä. Näistä kaksi ensimmäistä olivat demojulkaisuja, joilla bändi haki suuntaa ilmaisulleen. Sopivan laulajan löydyttyä vuonna 2007, alettiin tehdä entistä määrätietoisemmin töitä.

Vuonna 2008 julkaistiin omakustanne promo EP "To Only Kill for Sport", joka poiki suhteellisen hyviä arvosteluja erinäisissä medioissa. Tuorein julkaisu puolestaan kantaa nimeä "Rise Up! ...to Extermination?". Viimeisin hengentuote näki päivänvalon lokakuussa 2009, kun se julkaistiin kokonaisuudessaan Ruinsiden kotisivuilla sekä MySpacessa.

Ruinsiden musiikki ei ole sieltä helpoimmasta päästä, ja voi olla joillekin liian kiemuraista. Kuitenkin ne, jotka ovat bändin kelkkaan hypänneet, saattavat löytää musiikista odottamattomia ulottuvuuksia. Keikoilla Ruinsiden ainoa tehtävä on piestä itsestään ja yleisöstä kaikki mehut irti ja sen eteen bändi tekeekin kaikkensa...

(0 ääntä)

Kuuntele bändin musiikkia: