Sisulla stagelle

Keikkasivu

Suicide Love Boat & Kotiteollisuus Nosturissa 19.12.2009

Kommentoi keikkaa

Suicide Love Boatin tunnelmat:

"El Sherwoodin hiljaiset sillat!" kajahti takapenkiltä bändikisan ehdottomana lopettajana, vaikka kukaan muista ajantappokisaan osallistuneista ei kyseistä bändiä pystynyt tunnistamaan, ei kukaan kuitenkaan pystynyt tuon neronleimauksen jälkeen ainuttakaan t-kirjaimella alkavaa orkesteria nimeämään. Tämän huikean kisan päätteeksi seitsemänpaikkaisen pakettiauton oikeanpuoleisen ikkunan jääpeitteen takaa paljastuu tummaihoinen narullatanssiva joulupukki, jonka jälkeen voimme olla vakuuttuneet saapumisestamme siihen synnin pesään jota Helsingiksi kutsutaan.

Kaiken tylsän ja pakollisen toiminnan kertaamisen sijaan voisimme mainita HIMin olevan ihan pätevää taukomusiikkia, kiitos Nosturin väelle tuon orkesterin palkkaamisesta soittamaan meille soundcheckiä odottaessa. Suurimpana miinuspuolena koko hommassa oli basistimme Zon "the Lesbian" Wanen ovela jallupullon varastaminen, mies ei onneksemme ole kirkkain lamppu kuusessa, joten pullo löytyi suhteellisen vaivattomasti. Yhden tähden Jallussahan on myös se mainio puoli, että sen tyhjentäminen on kovin vaivatonta puuhaa.

"Mitä hittoa noi huutaa, tuliko ne oikeasti katsomaan tätä?". Hyvä kysymys, päättelisimme eturivin metelistä että tytöt ihan tosissaan tulivat meitä katsomaan. Varmasti teimme myös orkesterimme lyhyen historian eniten karvaisia miehiä yleisössä-ennätyksen näin ennen Kotiteollisuutta soittaessamme. Ei muuten Kotiteollisuuden miehiä näkynyt, olivat kuulemma treenaamassa karaokea ennen keikkaa. Ei se väärin ole, hyvältähän se keikka kuulosti ainakin alakerran baaritiskille.

Kiitos nyt kaikesta, oli todella hauskaa ja orkesteri on jälleen sata euroa köyhempi.
Iso kiitos Nosturin henkilökunnalle joka hoiti hommat oikein mallikkaasti.
Kolmen kuukauden äänestykseen rässäyksen tulos oli tälläinen, kiitos äänestäneille ja pahoitelumme spammauksesta.
Vierailemme sekopäisessä kaupungissanne jälleen uutenavuotena, siihen asti karatella naamaan, HAI!

-Suicide Love Boat


09.1.2010 - john of secondline

voisin mä tulla jos teil on varaa pistää hammondit stagelle kahella nakilla ja leslillä. mut en mä tällä iällä voi enää ruveta rukoileen kirpuilta armoo.