Sisulla stagelle

Keikkasivu

Keep the Change, Despair & Mokoma Nosturissa 29.5.2010

       

kuvat: huumakuva.net
 

Kommentoi keikkaa

KTCD:n tunnelmat:

Aamulla lähdettiin aikasin ajelemaan kahden auton voimin ja paikalle saavuttiin siinä puol 4 aikaan, hyvissä ajoin load-iniä varten. Roudailun jälkeen mentiin tsekkaa illan mahtishown saundeja. Ruokailun lomassa Tosimies-lehden Pete Janas piti pientä haastattelua meille, jonka jälkeen lähdettiin melkein suoraan valmistautumaan h-hetkeä varten.


Kun kaikki oli valmista, siirryttiin porukalla bäkkäriltä lavan taakse odottamaan. Rukoiltiin yhdessä keikkaa varten, vaikka jännitys oli jo kova. Kun vihdoin introbiisi lähti käyntiin, me rynnättiin lavalle valmiusasemiin. Jännitys laukesi kun soitto alkoi, rentous ja uskomaton adrenaliini puskivat päälle. Yleisö oli ihan hyvin mukana ja porukka tuntui diggailevan. Otettiin keikasta kaikki irti, riehuttiin lavalla täysillä, ja viimeisen biisin jälkeen fiilis oli sanoinkuvaamaton. 


Keikan jälkeen vaihdettiin kuulumisia Mokoman äijien kanssa. Keikka oli kokemuksena aivan mahtava, äänentoisto ja miksaajien ja muiden Nosturin työntekijöiden taso oli aivan erilainen kuin mihin oltiin aiemmin totuttu. Tapahtuman päätyttyä suuntasimme matkan takaisin kohti Poria, ja viisi poikkiväsynyttä poikaa olivat perillä noin puoli viiden aikaan aamuyöstä.


20.6.2010 - KTCD

23.12.2011 - aIjzrApEUqo

BCUJVd , [url=http://dfbuoejtbrxo.com/]dfbuoejtbrxo[/url], [link=http://vsvtsgiuzhhb.com/]vsvtsgiuzhhb[/link], http://hjckwvrsudwk.com/

22.12.2011 - QGdELJbT

atU3TF , [url=http://extmmccnrofk.com/]extmmccnrofk[/url], [link=http://vyfkxosjyckk.com/]vyfkxosjyckk[/link], http://ahdgcicbhoib.com/

21.12.2011 - cbmBZSVvlidcUdQzOpU

Knocked my socks off with konlwedge!