Temple Balls & Suburban Tribe Nosturissa 25.9.2010
Lähdettiin Oulusta Helsinkiin päin yöjunalla päivää ennen keikkaa. Kamat oli laitettu edellisenä päivänä matkailuauton kyytiin, eli ei tarvinu junassa roudailla kamoja. Pyörittiin päivä sitten stadissa ja mentiin Nosturiin siinä neljän maissa kuten oli sovittu. Siinä sitten käytiin aikataulut läpi ja vietettiin aikaa backstagella. Jaettiin bäkkäri toisen lämppärin, The Blankon kanssa, mutta nähtiin bändin jätkät vasta myöhemmin illalla.
Tässä vaiheessa täytyy kiittää koko Nosturin ja Leafin/ Sisun henkilökuntaa keikasta ja hyvästä ruuasta ennen soundcheckiä. Soundcheckiin jäi Suburban Triben ja The Blankon nopean toiminnan ansiosta meille enemmän aikaa kuin alunperin oli tarkoitus, ja meininki oli muutenkin hyvä.
Itse keikka meni mainiosti, ja porukkakin oli ihan hyvin messissä. Oulusta oli muutama fanikin tullut katsomaan meitä, mikä oli tietenkin positiivinen yllätys. Oli myös tosi jees vetää keikka kun oli ammattimiehet miksaamassa ja laittamassa kamoja kuntoon. Samana päivänä oli myös The Blankon sadas keikka, joten meininki oli heidän keikallaan myös loistava. Suburban Tribekin veti tiukan keikan.
Äärimmäisen suuret kiitokset siis äänestäjille ja kaikille jotka auttoivat keikan järjestämisessä. Temple Balls kuittaa.
16.5.2012 - RNjeHmsMwuEsPQV8M8104 , [url=http://tvosoetnujbo.com/]tvosoetnujbo[/url], [link=http://yagagwwipsno.com/]yagagwwipsno[/link], http://ttupbhbilffe.com/
15.5.2012 - MnTGPURRXIwnKgaVCXCIJZD , [url=http://cyxheurrtjue.com/]cyxheurrtjue[/url], [link=http://hkheshunqsjn.com/]hkheshunqsjn[/link], http://bnysaegebpel.com/
13.5.2012 - mssBewSCCtLktLoving the site Oli it's looking great, but betetr than that is to be able to appreciate the reasoning behind your posts. In all honesty I find it really encouraging that you really take the time to consider why you think the way you think and why you do what you do. You demonstrate real clarity of thought which is invaluable when it comes to design (and many things) You'll find that ability all the more important and undoubtably gratifying as you continue learning new things. Good luck for the future, I feel confident luck will not be required if you continue on your current path and keep enjoying the things you do.
18.10.2010 - ihQfani_10Tuo huivipää (jolla on nuo ihanat bootsit) on söpö ;)
17.10.2010 - jamppa 84pojat taitaa olla aika suosittuja
17.10.2010 - seXXX hirmu_187tekisi mieli paukuttaa nuita kavereita läpi yön ;)
17.10.2010 - pano-ori_72hyvän näkösiä kavereita nuo templet ! ;)
17.10.2010 - fani69siis oli aiva ihQ keikka, ja saneri sinä likane rokari olit aivan täydellinen kermaisella pepullasi, muita vähättelemättä ;;)