Kilpailuinfo
Bändikilpailun säännöt:
Kilpailun periaatteet
- Nosturiin haetaan pitkin vuotta lämppäribändejä yleisöäänestyksen perusteella.
- Lämppäriksi pääsee eniten ääniä kerännyt bändi.
- Jos eniten ääniä saanut bändi ei jostain syystä pääse keikalle, stagelle pääsee seuraavaksi eniten ääniä kerännyt bändi ja niin edelleen.
- Kilpailun ratketessa voittajan äänet tarkistetaan. Jos eniten ääniä saaneella bändillä on vilpillisesti annettuja ääniä, ne poistetaan ja stagelle pääsee seuraavaksi eniten ääniä kerännyt bändi.
- Voittajabändi selviää kussakin äänestyksessä viikkoa ennen keikkaa, ja voittaja julkistetaan osoitteessa www.suomalaistasisua.fi/sisullastagelle. Voittajabändille ilmoitetaan myös henkilökohtaisesti.
- Lämppäriä haetaan aina seuraavaa, etusivulla ilmoitettua, keikkaa varten, vaikka tiedossa olisi jo useampi lämppärikeikka. Seuraava äänestys alkaa heti edellisen päätyttyä.
- Bändien saamat äänet nollautuvat kunkin lämppäriäänestyksen ratketessa. Tällöin kaikki bändit lähtevät puhtaalta pöydältä tavoittelemaan seuraavan keikan lämppärin paikkaa. Bändien tulee aktivoida profiilinsa jokaiseen lämppärikilpailuun erikseen, jolloin bändi on äänestettävissä Sisulla Stagelle -kilpailussa. Aktivoiminen onnistuu kirjautumalla palveluun bändin omilla tunnuksilla ja klikkaamalla sen jälkeen aktivointipainiketta. Mikäli bändi ei halua aktivoitua seuraavaan kilpailuun, bändin profiili jää kuitenkin katseltavaksi bändiarkistoon. Bändin poistaminen kilpailusta ja bändiarkistosta kokonaan onnistuu kirjautumalla sisään ilmoittautumisen yhteydessä annetulla salasanalla.
- Kukin bändi voi voittaa lämppärikeikan vain kerran.
Ilmoittautuminen
- Ilmoittautuminen kilpailuun tapahtuu osoitteessa www.suomalaistasisua.fi/sisullastagelle.
- Osallistua saavat kaikki suomalaiset bändit: ikä tai musiikkityyli ei ole rajoite.
Äänestäminen
- Kilpailevien bändien äänestäminen tapahtuu osoitteessa www.suomalaistasisua.fi/sisullastagelle.
- Äänestää voi kerran päivässä. Huijausyrityksiä valvotaan äänestyksessä tarkasti, ja huijaamalla annetut äänet poistetaan. Räikeissä huijaustapauksissa Leafilla on oikeus poistaa bändi kilpailusta.
Kilpailun järjestäjä ja järjestäjän vastuu
- Kilpailun järjestäjä on Leaf Suomi Oy, Lemminkäisenkatu 32, 20520 Turku.
- Kilpailuun osallistuja vapauttaa järjestäjän kaikesta näissä kilpailusäännöissä mainitsemattomasta vastuusta, joka voi aiheutua tai jonka väitetään aiheutuneen osallistumisesta tähän kilpailuun.
- Järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin palkintokeikkojen aikatauluissa ja esiintyjissä.
Arvonnan säännöt:
- Arvontaan voi osallistua ainoastaan äänestyksen yhteydessä.
- Arvontaan voi osallistua vain kerran.
- Arvontaan osallistuneiden kesken arvotaan kulloinkin etusivulla mainitut palkinnot (10 kpl).
- Arvonta suoritetaan kussakin arvonnassa noin viikkoa ennen keikkaa, voittajabändin ratketessa.
- Kilpailun järjestäjä on Leaf Suomi Oy, Lemminkäisenkatu 32, 20520 Turku.
- Kilpailuun osallistuja vapauttaa järjestäjän kaikesta näissä arvontasäännöissä mainitsemattomasta vastuusta, joka voi aiheutua tai jonka väitetään aiheutuneen osallistumisesta tähän arvontaan.